keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Painonhallintaa ja uusi taito jälleen

Hyvää Runeberginpäivää! Ei kukaan kyllä oikeasti toivota näin, ja kirjoitetaankohan se edes yhteen... :D No, ei sen väliä, sillä tänään on oikeasti hyvä päivä, koska M:n pitkä työputki päättyi ja hänellä alkoi kuuden päivän vapaat. Tarkoituksena on perjantaina lähteä yhden yön reissulle M:n tädin luo Kouvolaan. Ihan kiva käydä sielläkin, kun emme ole vielä kertaakaan ehtineet siellä käydä.

Olen viimeisen reilu viikon ajan yrittänyt vähän katsoa, mitä suuhuni laitan (vaihtelevalla menestyksellä), mutta tänään annoin itselleni luvan tähän:


En varsinaisesti ole asettanut itselleni mitään sen kummempia tavoitteita painonpudotuksen suhteen, mutta kesään mennessä olisi mukava karistaa muutama kilo. Näin ihan rennolla otteella. Raskauskiloja minulla ei enää ole, mutta olin vähän ennen raskautta kerännyt jostain kumman syystä noin viisi ylimääräistä kiloa, ja niistä haluaisin eroon.

Syömisten tarkkailun lisäksi olen jumppaillut tässä kotosalla. Se on oikeastaan ihan hirmu tylsää ja ainakin minun tapauksessani tehotonta salilla käymiseen verrattuna, mutta silti tietenkin parempi kuin ei mitään. Ja tehottomalla tarkoitan sitä, että kotona tuntuu aina olevan miljoona häiriötekijää jumpalle. Ja kotona luppoaika tulee myös helposti käytettyä ennemmin esimerkiksi siivoamiseen kuin jumppaamiseen. Salilla sen sijaan saa hetken keskittyä vain omaan itseensä, eivätkä pyykit, tiskit tai Ukko huuda huomiotani.

Lokakuussa kun jäin hoitovapaalle, jouduin irtisanomaan salijäsenyyteni. Tosin silloin en edes ollut kovin ahkerasti käynyt siellä, mutta nyt kun olisin pitkän tauon jälkeen saanut salikipinän takaisin, en sitten pääse sinne, ihan tyhmää. Vuosi sitten aloitin salikäynnit nopeasti sektion jälkeen, enkä osannut ottaa alussa riittävän kevyesti. Sektiohaava kipeytyi liian raskaan treenin päätteeksi ja paksuuntui jotenkin oudosti. Sen jälkeen treenausinto jäi joksikin aikaa. Sitten tuli kesä, joka kului ohi melkein kokonaan ilman liikuntaa, ja sen jälkeen raskas syksy joka meni hirmuisen väsymyksen kourissa. Selityksiä, selityksiä, tiedän! Mutta nyt minusta tuntuu, että kuluneen vuoden henkisen myllerryksen ja tunteiden vuoristoradan jälkeen minulla on vasta nyt jälleen aikaa, intoa ja energiaa miettiä myös omaa itseäni. Salille pääsen todennäköisesti vasta ensi vuonna, kun palaan töihin, mutta sitä odotellessa yritän keksiä muita tapoja harrastaa liikuntaa.

Äidin jumppailuista Ukon jumppailuihin. Istumaannousu sujuu jo tosi hienosti, mutta siitä laskeutuminen sen sijaan ei. Sen vuoksi nykyään on oltava aina valmiudessa tyynyn kanssa, sillä Ukko saattaa yhtäkkiä vielä kaatua istumasta selälleen. Kolhuilta ei ole vältytty, mutta onneksi yhä enenevissä määrin Ukko osaa jo tulla etuperin pois istumasta. Toivottavasti tuo holtiton kaatuilu jäisi pian pois ihan kokonaan.


Istumaannousun lisäksi Ukko yllätti eilen taas uudella taidollaan, nimittäin vilkuttamisella. Ukolla tuntuu tällä hetkellä olevan päällä jokin supervaihde uusien taitojen suhteen, mikä tuntuu kyllä hirmu mukavalta äidistäkin. Voisipa tämä jatkua aina näin!

2 kommenttia: